Yritänkö aina vaan yksin?

15.5.2017
Carita Orlando toimitusjohtaja ACC Orlando Oy

Työntekijän palkkaaminen on yksi yrittäjän suurimmista päätöksistä. Investointi on iso ja sitoutumisaika pitkä. Kynnys­ ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen on korkea, ja sen ylittäminen vaatii rohkeutta.

Yksinyrittäjän aloitettua toimintansa päivät ovat usein pitkiä, eikä aika tahdo millään riittää. Varsinaisen leipätyön lisäksi pitäisi ehtiä hoitaa hallinnollisia tehtäviä sekä etsiä ja löytää uusia asiakkaita ja myynti­toimeksiantoja.

Uusi työntekijä on investointi, jolle pitää laskea takaisinmaksuaika, mielellään mahdollisimman lyhyt sellainen.

Mikäli yrittäjä hakee turvallista ratkaisua, laskutettavaa työtä pitäisi olla vähintään kahdelle henkilölle, ennen kuin uskaltaa tehdä ratkaisun työllistämisestä. Mutta onko siinä vaiheessa jo liian myöhäistä? Pahimmillaan yrittäjä on ajanut itsensä loppuun. Myynti ja markkinointi voivat olla jääneet liian vähälle, ja silloin tulevaisuuden työt ovat epävarmoja.

Työllistäminen edellyttää rohkeutta ja selkeää suunnitelmaa. Uusi työntekijä on investointi, jolle pitää laskea takaisinmaksuaika, mielellään mahdollisimman lyhyt sellainen. Kun palkkauspäätöksen on tehnyt, on hyvä olla suunnitelma siitä, miten liikevaihto saadaan vähintään tuplattua. Kasvu on kaiken yritystoiminnan edellytys. On syytä myös muistaa, että asiakkuudet ovat harvoin ikuisesti pysyviä.

Oman yrittäjäurani alussa, kun töitä alkoi olla liikaa, en aktiivisesti uskaltanut pohtia työntekijän palkkausta. Ohimennen kuitenkin ehdotin työpaikan vaihdosta miettivälle äidilleni, että tulisiko hän vähäksi aikaa auttamaan. Siitä se sitten lähti. Hän ”auttoi” yhdeksän vuotta, ja parhaimmillaan yritykseni on työllistänyt 19 henkilöä. Aloitin siis hyvin turvallisella ja luotettavalla vaihtoehdolla, vaikkei äidin ja tyttären välinen sanan säilä aina ollut kaikkein rakentavinta työpaikkakeskustelua.

Käytä koeaikaa rohkeasti hyväksesi, aseta työntekijälle selkeät tavoitteet ja seuraa niitä. Luota myös intuitioon siitä, onko työntekijä sinulle se oikea. Ole kuitenkin rohkea ja investoi. Hae kasvua ja luota siihen, että innostunut ja työssään motivoitunut työntekijä saa yrityksesi kukoistamaan. Näin saat mahdollisuuden myös järjestää itsellesi aikaa. Sitä jokainen menestyvä yrittäjä tarvitsee.

PalkkahallintoUusimmat Artikkelit
Katso kaikki