Kustannustuen neljäs hakukierros auki 30.9.2021 asti

Valtiokonttori tiedottaa heidän kauttaan haettavista yritysten koronatuista ja niiden hakuaikatauluista.
20.8.2021

Kustannustuki ja tuki kattamattomiin kiinteisiin kustannuksiin haettavana 17.8.–30.9.

Valtiokonttorissa avautui 17.8. kustannustuen neljännen kierroksen hakuaika. Tuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on koronapandemian vuoksi pudonnut yli 30 prosenttia. Kustannustuen tukikausi on 1.3.–31.5.2021. Tukea saadakseen yrityksellä on oltava vähintään 2 000 euroa hyväksyttäviä kustannuksia tukikaudelta sekä y-tunnus. Yrityksen liikevaihdon on pitänyt myös pudota yli 30 %, ja sen on kuuluttava ennakkoperintärekisteriin. Tukea voidaan myöntää 2 000–1 000 000 euroa. Lisätietoja kustannustuen hakemisesta saat osoitteesta haekustannustukea.fi.

Samaan aikaan Valtiokonttorissa tuli haettavaksi myös tuki kattamattomiin kiinteisiin kustannuksiin. Tuki on tarkoitettu niille yrityksille, joilla EU:n määrittelemä aiempi koronatukien enimmäismäärä 1,8 miljoonaa euroa on jo täynnä tai täyttymässä ja joille ei siis voida myöntää enempää kustannustukea.

Tuen ehtona on, että yrityksen liikevaihto on laskenut yli 30 prosenttia tukikaudella 1.3.–31.5.2021 verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2019. Jos yritys kuuluu konserniin, tappiota ja liikevaihtoa tarkastellaan konsernitasolla. Tukena korvataan enintään 70 % yrityksen/konsernin tappiosta. Tukea haetaan paperilomakkeella Valtiokonttorista hakuaikana 17.8.-30.9.2021. Hakemuksen liitteeksi tarvitaan tilintarkastajan raportti, joka on toimitettava Valtiokonttorille 31.10. klo 16.15 mennessä. Tarkemmat ehdot ja hakuohjeet löytyvät tuen verkkosivuilta.

Mikro- ja pienyritysten sulkemiskorvauksen hakuaika päättyy 31.8.

Keskisuurille ja suurille yrityksille tarkoitetun sulkemiskorvauksen hakuaika Valtiokonttorissa päättyi perjantaina 13.8. Sulkemiskorvaushakemus on pitänyt jättää vireille määräaikaan mennessä, mutta hakemusta on mahdollista täydentää tilintarkastajan raportilla 31.10. saakka. Ohjeistus tilintarkastajien raportointiin löytyy Valtiokonttorin verkkosivulta.

Keskisuurten ja suurten yritysten sulkemiskorvaus oli tarkoitettu vähintään 50 henkilöä työllistäville yrityksille ja konserneille, jotka maalis-huhtikuussa 2021 joutuivat tilapäisesti sulkemaan toimitilansa asiakkailta lain määräyksellä tai viranomaisen päätöksellä, ja joiden liikevaihto laski sulkemiskauden kalenterikuukausina yli 30 % verrattuna vuoden 2019 vastaavaan ajanjaksoon.

Mikro- ja pienyritysten sulkemiskorvauksen hakuaika päättyy 31.8. kello 16.15. Mikro- ja pienyritysten sulkemiskorvaus koskee yrityksiä ja konserneja, joissa on enintään 49 työntekijää, ja jotka niin ikään jouduttiin sulkemaan tilapäisesti asiakkailta majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetun lain perusteella tai tartuntatautilain pykälän 58 g nojalla. Toistaiseksi yli 4700 mikro- ja pienyritystä on saanut sulkemiskorvausta. Korvausta on maksettu yhteensä yli 85 miljoonaa euroa.

Molemmat sulkemiskorvaukset koskevat ravintoloita ja muita ravitsemisyrityksiä sekä esimerkiksi liikunta- ja urheilutiloja, kuntosaleja, kylpylöitä ja sisäleikkipuistoja.

Lisätietoja:
valtiokonttori.fi/sulkemiskorvaus
valtiokonttori.fi/suurtensulkemiskorvaus

Tapahtumatakuun haku käynnissä vielä elokuun ajan

Tapahtumatakuun haku loppuu 31.8. klo 16:15. Takuuta haetaan sähköisesti Valtiokonttorin verkkosivuilta. Tapahtumatakuu on ennakollinen maksusitoumus, joka myönnetään tapahtumajärjestäjälle tämän ilmoittamista kustannuksista. Takuuta voi hakea tapahtumille, jotka järjestetään 1.6.–7.12. Korvausta voi hakea, jos tapahtuma joudutaan perumaan tai sen laajuutta rajoitetaan lain tai viranomaisen määräyksestä. Korvausten hakuaika on 15.9.–7.12.21.

Takuuta saadakseen tapahtumajärjestäjällä tulee olla Y-tunnus ja arvonlisäverollista liikevaihtoa vähintään 150 000 € vuodelta 2019. Järjestettämän tapahtuman tulee olla vähintään 200 hengen yleisölle avoin tilaisuus. Lisää tietoa ja hakuohjeet löytyvät tapahtumatakuun verkkosivuilta.

 

koronaUusimmat Artikkelit
Katso kaikki